Suomalaiset seuraavat kauneusblogeja erittäin aktiivisesti. Kylmä ja pitkä talvi hätyyttää ihmiset puistoista ja ravintoloista lämpimiin koteihin. Kun lenkille lähteminen tai salilla käyminen ei innosta, aikaa vietetään erilaisten inspiroivien blogien parissa. Joskus nämä blogit saavat lähtemään ulos nauttimaan elämästä, ja joskus ne taas vetävät yhä syvemmälle sängyn pohjalle. Hyvä kirjoittaja onnistuu naulitsemaan lukijan yleisöön pidemmäksi aikaa. Blogit koukuttavat lukijoita samalla tavalla kuin hyvät kirjat. Ja bloggaajat hyötyvät jokaisesta klikkauksesta samalla tavalla kuin kirjailijat kirjojen ostosta. Ehdottomasti suosituimpia blogeja ovat kauneuteen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät. Suomessa vielä tarkemmin juuri kosmetiikka on vetänyt ympärilleen tuhansia mielenkiintoisia kasvoja.

Netti pursuaa tuhansittain erilaisia mielenkiintoisia kauneus ja terveys -blogeja. Osalla aiheet pyörivät tiiviisti vai meikkauksen ja hiustenlaiton ympärillä, kun toiset taas puhuvat vapaammin myös urheilusta ja kehon hyvinvoinnista. Fitness ja erilaiset dieetit ovat saaneet myös osakseen huomiota blogimaailmassa; terveys on kauneuden ohella nyt in. Yhdeksi suosituimmaksi enemmän kauneuteen liittyväksi aiheeksi on noussut kosmetiikankäytöstä johtuva muoviroska, kuten purkit ja mikromuovi. Lukemista riittäisi päiväkausiksi, mutta jos haluaa tehdä elämällään jotain muutakin, on eriteltävä jyvät akanoista. Tässä artikkelissa se on tehty sinulle jo valmiiksi! Käsittelemme kahta suomalaista ja yhtä yhdysvaltalaista suosittua kauneusbloggaajaa ja heidän blogiensa sisältöä.

Beauty & the Beat

Margo on Yhdysvaltain Floridassa asuva nuori nainen, joka aloitti blogiuransa vuonna 2007 ryhtymällä freelance-toimittajaksi. Hän halusi kuitenkin ikioman kanavan, jonne jakaa omia ideoitaan kauneudesta, muodista ja hyvinvoinnista, ja päätyikin perustamaan huippusuositun Beauty & the Beat -bloginsa vuonna 2012. Beauty & the Beat on voittanut useita tunnustuspalkintoja, ja sen lukijakanta kasvaa jatkuvasti. Kuuden vuoden ajan lukijat ovat päässeet seuraamaan Margon mielenkiintoista elämää meikki-, jooga-, urheilu- ja odotusvinkkien saralla. Margo sai hiljattain esikoisensa, joten lukijoihin on liittynyt myös uusia äitejä ja isejä. Suosittelemme blogia lämpimästi kaikille englantia taitaville, ja kauneudesta ja terveydestä kiinnostuneille!

Ostolakossa

Ostolakossa on Virve Veen vuonna 2009 perustama kosmetiikkablogi. Virve kertoo olevansa fanaattinen kosmetiikan hamstraaja, ja häntä kiinnostaa kokeilla kaikkea, mikä on saanut vähänkään hyvät arvostelut. Blogin alkuperäinen idea oli aloittaa täysi kosmetiikanostolakko vuoden 2009 tammikuusta eteenpäin, mutta myöhemmin sivusto muuttui käsittelemään kosmetiikkaa ylipäätään. Nykyään sieltä on löydettävissä erilaisia artikkeleita kosmetiikassa olevista mikromuoveista ja parabeeneista, vinkkejä ihonhoitorutiineihin ja polttavan kuumalta auringolta suojautumiseen. Virve on kovin innostunut korealaisesta kosmetiikasta ollen yksi ainoista suomalaisista kanavista, joilta siitä voi lukea tietoa. Ostolakossa-blogissa on jopa kokonaan oma osionsa korealaiselle kosmetiikalle. Oletko sinä jo kokeillut korealaista 10-vaiheista ihonhoitorutiinia?

Karkkipäivä

Karkkipäivä on 39-vuotiaan Sannin jo 10 vuotta pitämä kosmetiikkablogi. Hän aloitti blogin pitämisen jo silloin, kun hän ei vielä ollut kouluttautunut alalle. Blogi oli lähinnä tukemassa meikki- ja ihonhoitoharrastusta, ja se oli sopiva kanava pitää kirjaa uusista oppimistaan asioista tai sen hetken kuumimmista trendeistä. Karkkipäivä olikin pitkään täynnä vain kuvia Sannin tekemistä meikeistä. Myöhemmin Karkkipäivästä saattoi löytää tietoa valmistusprosesseista ja kosmetiikkaan käytettävistä ainesosista. ”Kosmetiikan raaka-aineet, tuotteiden lupaukset, brändimielikuvat ja markkinointi kiehtoivat minua loputtomiin – ja kiehtovat yhä. Kiinnostukseni kosmetiikkaan menee todellakin kaunista luomiväripintaa syvemmälle”, Sanni kertoo bloginsa Tietoa -osiossa. Tätä blogia on pakko suositella kaikille!

Categories: Uncategorized